En vain osaa. En pysty puhumaan asioitani, tuntuu että pää räjähtää. Enkä osaa edes kirjoittaa mutta tässähän sitä opetellaan ettei tulisi hulluksi näiden asioiden kanssa. Asiat jotka toisten mielestä ovat täysin merkityksettömiä, ovat minulle tärkeitä. Ajattelen liikaa, todellakin. Asioista löytyy aina se negatiivinen tarkoitus, kun vain tarpeeksi miettii.

En ole käynyt tallilla yli kuukauteen ja siitä kun poni kuoli on jo yli kuukausi. Kun kuulin kuolemasta, sanoin että minua sillä tallilla ei tulla enää näkemään. En vain pysty, ja sanoin sen monelle ihmiselle etten varmasti mene tallille enää. Jos olisin omassa päässäni ajatellut etten mene enää sinne, en ole varma olisiko se toteutunut. Muttakun ihminen on niin itsepäinen ja ylpeä, ja sanoo ettei mene tallille niin sitten ei tallille mennä vaikka haluttaisikin. Inhoan sitä piirrettä itsessäni, voiko olla huonompaa yhdistelmää kuin ylpeys ja itsepäisyys? Tämä piirre tulee esiin koulussakin, jos päätän etten vastaa kysymykseen en vastaa. Myös tunneilla se tuli esille, jos ei suju niin ei suju. Niin lapsellista kuin se onkin, en voi sille mitään. Ja vihaan sitä etteivät ihmiset ymmärrä sitä.

Maanantaina minut kutsuttiin puhumaan koulukuraattorille. En tiedä edes miksi, mutta se kyseli kaikkea. Ihan kaikkea. Ja se oli just sellainen niinku kaikki terapeutit, katso silmiin, hymyili ja puhu semmosella inhottavalla äänellä. En puhunut sille mitään, miten se kuvittelee että kun en pysty puhumaan ystävillenikään niin miten pystyisin puhumaan vieraalle ihmiselle? En yleensäkään ymmärrä miten joku voi vuodattaa kaikki asiansa vieraalle ihmiselle, en vain ymmärrä.

irgendwo ist der ort,
den nur wir beide kennen
lief alles anders als
gedacht
der Puls in den Adern ist viel zu schwach
doch irgendwie schlagen uns
die herzen durch die Nacht
vertrau mir