Joskus hämmästyttää, miten hyvin ystäväni tuntevat minut. Yksi ystävä tuntee minut paremmin kuin minä itse, mutta ne muut. Eräs ystäväni sanoi koulussa " Laura on tuommonen kauhean kyyninen ihminen." (kyyninen=välinpitämätön, elämän kovettama, ironinen, säälimätön, tunteeton). Minäkö muka välinpitämätön, säälimätön ja tunteeton? Voin myöntää että olen ironinen, mutta tunteeton. Kaikkea muuta kuin tunteeton. Olen ehkä maailman tunteellisin ja herkin ihminen. Mutta onneksi oli se oikea ystävä, joka vastasi tuohon että olen niin tunteellinen, että välillä ihan pelottaa. Rakastan sitä.

Koulussa on muutenkin niin masentavan tylsän harmaata. Kyllästyttää jo ne samat naamat, joita on tuijottanut jo melkein kolme vuotta. Ja ne koulun harmaat tiiliseinät, joita tuijotan joka päivä. Eräs tyttö kysyi minulta tänään, että olenko masentunut. Vastasin että olen ehkä hiukan masentunut, ja se kysyi että kuinka kauan olet ollut masentunut. Siihen vastasin että melkein kuukauden.

Melkein kuukausi siitä että näin elämäni hevosen viimeisen kerran. Tuntuu tyhjältä kun on kolme vuotta nähnyt monta kertaa viikossa, ja nyt ei ole nähnyt kuukauteen. Masentais vähemmästäki, kaipaan sitä niin paljon että sattuu. Ollaan käyty surun vaiheita koulussa läpi, muistelisin että aika alkuvaiheessa oli joku hyväksymisvaihe, tuntuu etten ole vielä edes hyväksynyt kunnolla koko asiaa. Pitäisi kai käydä tallilla, että heräisi todellisuuteen että sitä ei enää ole. Muttakun ei vain pysty. En pysty tuijottamaan tyhjää karsinaa, pelkään että hajoaisin sisältä.

Miten niin muka tunteeton?