kaksi. Kaksi päivää. Vain muutama päivä enää aikaa nauttia hetkistä vanhan tutun ja turvallisen luokan kanssa. Ei sitä osaa arvostaa ennenkun tulee oikeasti lopullinen päätös. Itse en oikeasti vielä edes tajua että saan olla enään vain kaksi päivää tuon mahtavan luokan kanssa yhdessä, mutta eiköhän sitä viimeistään perjantaina ala tajuamaan, eikä lauantaina viimeistään varmasti säästytä kyyneliltä. Vihaan hyvästejä.

Muutenkin yksi kausi elämästä päättyy tähän, ensi lukukaudesta lähtien asun omillani, teen itse ruokani ja siivoan itse. Odotan sitä innolla, vaikkakin pelkään että tulen kaipaamaan kotia, ja sitä etten pärjäisi omillani. Enhän mä osaa itse pestä edes pyykkejäni, mutta onneksi tässä on kesä aikaa opetella.

Nyt tosiaan nautin olostani koulussa, luokassa saa nauraa ja välitunneilla tapaa rinnakkaisluokkalaisia kavereita. Meidän luokkahenki on ehkä parempi kuin koskaan, mikä saa olon vielä haikeammaksi. Miten on niin vaikea päästää irti ? vihaan hyväästejä todella, ja vihaan tätä lopullisuuden tunnetta. Kesäloma ei tällähetkellä paljoa lohduta puoliakaan meidän luokasta, vaikka kaseille ja seiskoille huudellaankin päivittäin innostuneesti "montako päivää?"

I'm gonna miss you all so much, but maybe we'll meet again.

 Somewhere, somehow, someday.